perjantai 27. syyskuuta 2013

Eteiseen muovimatto ja uutta tapettia

Viimeisin projektini oli eteinen. Vanha lattia oli punaista muovimattoa. Se oli niin järkyttävän ruma! Melkein vuoden jaksoin sitä katsella, mutta nyt se on vihdoin historiaa! Ensimmäisenä maalasin katon, olihan valkoinen väri neljänkymmenen vuoden aikana ehtinyt haalistua ja hiukan alkanut jo kellertää. Kattolistat ja seinät maalasin myös valkoisella.




  Vanhat lattialistat olin repinyt pois ja sitten levitin maton eteiseen (vanhan päälle) ja leikkasin ihan saksilla maton oikean kokoiseksi. Reunoihin jätin pari kolme milliä matolle liikkumavaraa. Sama periaate kuin laminaatin laitossa. Raot peitin uusilla listoilla. Ovet tuottivat pieniä hankaluuksia, koska kynnysten kohdalla oli pieniä sisennyksiä. Ja eteisestä lähtee yhteensä kuusi ovea eri huoneisiin. Joten aikaa tuossa meni ja ehkä välillä hermotkin.. Muovimatto ostettiin paikallisesta rautakaupasta. Hinnaksi saatiin sovittua 12,8o euroa neliöltä. Oikea hinta oli 16,oo euroa, joten muistakaahan pyytää alennusta! Listat löysin Prismasta. Ja ovat muuten täysin samaa väriä. Matossa on samanlainen kuviointi kuin laminaatissa ja on lähes samanvärinenkin, mitä meillä on kaikissa makuuhuoneissa. Matossa on niin sanottu syväpainatuspinta, joka näkyy ja tuntuu. Matossa on tukeva rakenne ja pohjassa oleva huopa eristää lämpöä. Olin niiiiin tyytyväinen, että löytyi näin kiva matto.




 Seuraavana vuorossa oli tapetin laitto.


Samaa tapettia on myös meidän makuuhuoneessa ja sitä kun jäi yli, niin ajattelin käyttää samaa eteisessä. Yhden seinän tapetoin. Tapetti on K-Raudasta ja yhdelle rullalle hinnaksi tuli noin 40 euroa. Kallista. Ensin piti tietysti leikata kaistaleet valmiiksi, tuo kuvio toi oman haasteensa tapetointiin. Käytin valmisliisteriä. Liisteriharjalla levittelin liisteriä seinään ja sitä mukaan tapettia myös.





Kaunis, uusi, valoisa. Nyt sitten vaan sisustamaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lisää kommenttisi..